Viikon varrelta… Viikon päästä…

Kesälomani toinen osa huipentui tähän Tehy-teemaviikkoon. Oli hienoa päästä mukaan Tehyn PJ-kiertueen iltatilaisuuksiin Turkuun, Poriin ja Tampereelle. Paljon ajankohtaista keskustelua edunvalvonnasta ja jäsenten huomioista, mutta myös naurua ja huumoria sekä kohtaamisia Tehyläisten kanssa mahtui tähän viikkoon. Ennen kaikkea, mitä parhainta Tehyläistä seuraa!

Turussa PJ-kandidaatit kiersivät paneeliosuuden jälkeen pöydissä ja jokainen osallistuja sai mahdollisuuden istua hetken samassa pöydässä Tehyn tulevan puheenjohtajan kanssa. YLEn toimittaja Tiina Merikanto koordinoi keskustelua ja kysymyksiä. Esiin nousi mm. kokemus työhömme liittyvästä arvostuksen puutteesta. Anna-Leena korosti keskustelussa, että Tehy on monialainen ja moniammattillinen. Se on meidän vahvuus. Yhtenä SITKEn vaaliteemakokonaisuutena on yhteistyö ja siinä erityisesti edelleen kehittää Tehyn ja yhteistyöjäsenjärjestöjen, jaostojen sekä verkostojen välistä toimintaa ja vuoropuhelua.

Porissa Satakunnan kansan toimittaja Juha Ståhle haastoi viittä PJ-kandidaattia rivakasti haastattelussaan. Eräs jäsen toivoi Tehyn ja tulevan puheenjohtajan näkyvän paremmin ensi kesän Suomi Areena –tapahtumassa. Jokainen kandidaatti lupasi tämän toiveen toteuttaa. Loppupuheenvuorossa Tehyn entinen puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola evästi kandidaatteja tulevaan työhön: Tehyn puheenjohtajan tulee tuntea järjestö, sen jäsenet sekä asiat. Tehtävään tarvitaan siis kattavaa osaamista ja tuntemusta järjestön toiminnasta sekä neuvottelutoiminnasta.

Tampereella jatkettiin keskustelua keinoista Tehyläisten ostovoiman lisäämiseen sekä tasa-arvon edistämiseen työelämässä – etenkin palkkatasa-arvon kannalta. Keskustelua johti näyttelijä Karoliina Blackburn, joka peilasi sote-alan haasteita myös omaan alaansa. Tehyläisten työ on muuttunut ja tulee muuttumaan digitalisaation ja robotiikan myötä. Inhimillinen kohtaaminen, läsnäolo ja koskettaminen eivät kuitenkaan ole korvattavissa koneilla, kuten Anna-Leena eräässä vastauksessaan hyvin kiteytti.

Ensi viikon aikana äänestysohjeet ja -materiaalit alkavat tipahdella Tehyläisten postilaatikkoihin/-luukkuihin. Vaalikonetta voi edelleen hyödyntää sopivan valtuustovaaliehdokkaan löytämiseksi. SITKE-ryhmässä on ehdokkaana yhteensä 122 upeaa Tehyläistä huomioiden koko sosiaali- ja terveysalan ammattien sekä työpaikkojen kirjo. On tärkeää, että Tehyyn valitaan pätevät valtuutetut järjestön asioista päättämään. Valtuutettujen tulee edustaa kattavasti myös eri sopimusaloja, jotta kentän ääni saadaan parhaiten kuuluviin.

Vuoden 2013 vaaleissa äänestysprosentti oli 30,4%:a. Äänestysprosentilla on iso merkitys siihen, miten meihin järjestönä mm. tulevalla liittokierroksella suhtaudutaan. Se kuinka vakavasti/tosissaan koulutettu sosiaali- ja terveysalan henkilöstö otetaan, riippuu siitä, kuinka vakavasti/tosissaan itse suhtaudumme etujemme ajamiseen. Yhteinen tahtotila on perusta vaikuttamistyölle ja vaikuttamismahdollisuuksille!

Jos haluat vaikuttaa – äänestä!

Antoisaa vaalisyksyä kaikille.

 

Marja Lampainen, puheenjohtaja

Tehyn SITKE-ryhmä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s